Rakennusalan teknisten tie Toimihenkilöunioniin.
(Vuoden 2011 alussa Toimihenkilöunioni ja Ammattiliitto Suora yhdistyivät ja uuden ammattiliiton nimeksi tuli Ammattiliitto Pro)
(Vuonna 2019 Pardia liittyi Ammattiliitto PROhon)
Yksityisen työmarkkinasektorin rakennusalan teknisten toimihenkilöiden ammattiyhdistystoiminnan käynnistymisestä tulee kuluneeksi 60 vuotta 2006. Järjestötaival on ollut värikäs sekä yhdistystoiminnassa että sopimusneuvotteluissa. Ay-järjestäytyminen sai alkunsa suurimpien kaupunkien rakennusmestariyhdistysten jäsenkentästä. Ensimmäinen yksityistoimialojen rakennusmestarien alaosasto perustettiin Turkuun syksyllä 1945. Esimerkkiä seurasivat Tampere ja eräät muiden kaupunkien työnjohtotehtävissä toimivat rakennusmestarit. Helsingin Yksityistoimialojen Rakennusmestarit HYRA perustettiin vasta valtakunnallisen yhdistyksen rekisteröinnin jälkeen talvella 1947.
Suomen Rakennusmestariliiton sisällä käydyn pitkän pohdiskelun tuloksena saivat rakennusmestarit luvan perustaa Yksityistoimialojen Rakennusmestarit ry -nimisen työmarkkinayhdistyksen Turussa 8.12.1946. Jo ennen sitä oli perustettu omat työmarkkinayhdistykset sekä valtion että kuntien rakennusmestareille. Yhdistyksen pitkähkö ja vaikeaselkoinen nimi oli ajateltu tilapäiseksi, mutta se vakiintui pian yleiseen käyttöön, eikä uudet nimiehdotukset saaneet enää kannatusta. Jäsenistö muodostui rakennusliikkeiden, liikelaitosten, teollisuuden, yksityisten yrittäjäin ja järjestöjen palveluksessa olevista rakennusmestareista, jotka olivat Suomen Rakennusmestariliiton paikallisyhdistysten jäseniä.
Pian valtakunnallisen työmarkkinayhdistyksen perustamisen jälkeen otettiin tavoitteeksi työehtosopimuksen saaminen rakennusmestareille. Suomen Rakennusmestariliiton seurannassa käydyt neuvottelut johtivatkin tulokseen syksyllä 1947 ja näin solmittiin työnjohtaja-asemassa olevia rakennusmestareita koskeva yleis- ja palkkasopimus, johon ei liitetty vastaavia rakennusmestareita. Inflaatio laukkasi rajusti ja palkkoja sovittiin tarkistettavaksi vuosittain.
Vuoden kuluttua aloitetut neuvottelut kariutuivat kuitenkin jo alkuvaiheessa. Työnantajilla oli jyrkkä kanta yhdistyksen esittämiin inflaatiota korvaaviin korkeisiin palkankorotuksiin. Rakennusmestarien irtisanoma sopimus päättyi jo kesällä 1950, mutta neuvottelut jatkuivat aina talveen 1951 saakka. Siitä lähtien työnjohtajien palkkauksessa edettiin Suomen Rakennusmestariliiton määrittämien alarajojen varassa. Tosin Yksityistoimialojen Rakennusmestarit ry ilmoitti yksipuolisesti alarajan myös vastaaville mestarille ja ylärajahaarukan aloitteleville, nuoremmille ja vanhemmille rakennusmestareille.
Neuvotteluihin palattiin vielä syksyllä 1954. Silloinkaan ei päästy alkua pidemmälle, sillä työnantajien keskusjärjestö STK edellytti jäsenliitoiltaan teollisuuslinjapohjaisen eli kaikkia teknisiä toimihenkilöitä koskevan työehtosopimuksen tekemistä. Tämä ei kuitenkaan sopinut rakennusmestareille, jotka halusivat vain ammattikuntapohjaista sopimusta.
Työnjohtajina toimivien rakennusmestarien palkalliseen työaikaan tuli merkittävä parannus työaikalain uudistuksessa 1955. Siitä alkaen työnjohtajat luettiin työaikalain piiriin ja saivat oikeuden ylityökorvauksiin. Vaikka laki koski myös vastaavia mestareita, niin yleisesti he jäivät edelleen ilman lain edellyttämiä korvauksia.
Työnjohtotehtävissä toimivien rakennusmestarien palkkaus toimi suositusten varassa 1960-luvun loppuun saakka. Työnantajapuoli oli haluton keskustelemaan vastaavien mestarien palkkasuosituksesta. Yksi oleellinen yksimielisyys kuitenkin saavutettiin talvella 1965, jolloin sovittiin myös vastaaville mestareille ylitöiden korvaamisesta siltä ajalta, jolloin he muun työnjohdon puuttuessa itse johtavat työryhmiä.
Yksityistoimialojen Rakennusmestarit ry:n ylimääräinen kokous velvoitti syksyllä 1970 johtokunnan ryhtymään kaikkiin tarvittaviin toimenpiteisiin työehtosopimuksen saamiseksi rakennusmestareille. STK:n linja oli jyrkkä ammattikuntapohjaiselle työehtosopimukselle. Neuvottelut työnantajia edustavan SRTL:n kanssa muuttuivatkin heti työsopimuslomakkeen ja palkkojen alarajojen neuvotteluiksi. Tuloksena syntyi kaksi sopimuspöytäkirjaa: sopimus käytettävästä työsopimusmallista ja ryhmittelyyn perustuvista palkkojen alarajoista. Nytkään ei tullut yksimielisyyttä vastaavien mestarien alarajoista, mutta pöytäkirjat allekirjoitettiin 28.12.1970.
Merkittäväksi järjestöpolitiikan vuodeksi muodostui 1971. Yhdistyksen muuttuminen liitoksi ja keskustelut STTK:n jäseneksi liittymisestä vaativat kaksi ylimääräistä kokousta. Vasta vuoden lopulla Joensuussa pidetyssä kolmannessa kokouksessa saatiin riittävä kannatus johtokunnan esittämille liiton säännöille ja nimen muuttamiselle Yksityistoimialojen Rakennusmestariliitto YRL ry:ksi. Helppoa ei ollut myöskään STTK:n jäsenyyden hakeminen. Vasta kolmannen liittokokouksen velvoittaman ja hallituksen toimeenpaneman jäsentiedustelun jälkeen tehtiin päätös STTK:n jäsenyyden hakemisesta. Liittymissopimus allekirjoitettiin 28.9.1972.
Teknisten Liiton ja STTK:n kanssa solmitun yhteistyösopimuksen turvin YRL pääsi keväällä 1972 allekirjoittamaan keskusjärjestöjen välisen runkosopimuksen ja rakennusalojen palkkasopimukset. Teollisuuslinjapohjaisiin rakennusalan sopimuksiin jäi voimaan rakennusmestarinimikkeisiin perustuva palkkaryhmittely ja alarajapalkat. Vuoden 1974 tulopoliittiseen kokonaisratkaisuun perustuvissa sopimuksissa YRL oli mukana neljän rakennusalan ohella jo seitsemässä muussa palkkasopimuksessa, joiden piirissä tiedettiin olevan rakennusmestareita.
STTK ja teknisten toimihenkilöiden liitot ajautuivat keväällä 1977 voimalaitosalalla alkaneen lakon kautta pitkään työseisaukseen, johon osallistui myös teollisuusaloilla työskenteleviä rakennusmestareita. Lakon jälkeen runkosopimusneuvottelujen yhteydessä keskusjärjestöt edellyttivät YRL:n vaatimuksen mukaisesti myös rakennusalojen liittämistä ohjelukujärjestelmään. Uusi palkkajärjestelmä tasasi puolituskorotusten avulla huomattavasti palkkojen alueellisia eroja.
Toimet piiriyhdistyksistä koostuvan liiton muodostamiseen alkoivat hallituksen päätöksellä vuoden 1977 keväällä. Ensimmäinen YRL:n rekisteröitäväksi piiriyhdistykseksi tarkoitettu yhdistys perustettiin Uudenmaan piiriin lokakuussa 1978. Tämä merkitsi paikallisosastojen irrottamista rakennusmestariyhdistyksistä. Muutos aiheutti paljon keskustelua, mutta viimeisetkin YRL:n piiriyhdistyksistä saatiin rekisteröidyksi vuoden 1981 aikana. Vain Helsingin piirissä jäi edelleen toimimaan Helsingin Rakennusmestariyhdistyksen alayhdistyksenä HYRA.
Ohjelukujärjestelmän vakiinnuttua ei rakennusalojen sopimusrintamalla tapahtunut oleellisia muutoksia. Historiallisesti merkittävä oli kuitenkin kevät 1983, jolloin rakennusalan tekniset ryhtyivät lakkoon Suomen rajan läheisyydessä, Kostamuksessa ja Svetogorskissa olevilla työmailla. Rajanpintalakko ratkesi rajanpintasopimukseen. Siihen osallistui kolmen viikon aikana noin 300 liiton jäsentä.
Ajan myötä henkilöjäsenyyteen perustuva edustusoikeus liittokokouksissa osoittautui hankalaksi ja epädemokraattiseksi. Piiriyhdistyksissä käydyn keskustelun jälkeen, syntyi laaja yksimielisyys YRL:n purkamisesta ja uuden jäsenyhdistyksistä koostuvan liiton perustamisesta. Sääntöjen edellyttämä purkaminen piti käsitellä kahdessa liittokokouksessa. Ensimmäinen päätös liiton purkamisesta tehtiin syyskokouksessa 1983 Seinäjoella ja toinen kevätkokouksessa 1984 Tampereella. Uuden liiton nimeksi tuli Rakennusmestarien Ammattiliitto RAL ry.
Tämän jälkeen erityisesti piireissä vaikuttaneet yhdysmiehet toivat esille jäsenpohjan laajentamistarpeet. Rakennustyömaille oli lisääntynyt insinöörien määrä, ja asfalttialalla sekä maanrakennustöissä oli melkoisesti myös teknisiin toimihenkilöihin kuuluvia pitkän linjan työnjohtajia. Vääksyssä pidetyssä liittokokouksessa 1986 jäsenyyttä koskevia määräyksiä korjattiin ja nimi muutettiin kuulumaan Rakennusteknisten Ammattiliitto RAL ry:ksi. Jokaisessa edellä mainituissa kolmessa liittokokouksessa muutokset aiheuttivat laajalti vastustusta, eikä päätöksiä voitu tehdä yksimielisesti.
STTK:n keskeiset teollisuusalojen liitot perustivat syksyllä 1989 STTK-T:n ja sopivat tuolloin STTK:n kuulumattoman STL:n kanssa yhteisen neuvottelujärjestön TNK:n perustamisesta. RAL liittyi STTK-T:n jäseneksi ja kuului sen kautta myös TNK:n jäsenyyteen. STTK:n laajetessa TVK:n konkurssin seurauksena STTK:n isännöimä runkosopimus siirtyi vuoden 1990 alussa TNK:lle. Teknisten toimihenkilöiden työehtosopimuksen muodostivat edelleen runkosopimus ja alakohtainen palkkasopimus.
RAL:n hallinnon sisällä käynnistyivät 1990-luvun alkupuolella tunnustelut RAL:n sulauttamisesta Teknisten Liittoon. Niihin aikoihin liiton sääntöjä muutettiin niin, että liittokokouksista luovuttiin ja ylimmäksi päättäväksi elimeksi jäi liittovaltuusto, johon valittiin edustus kaikista piiriyhdistyksistä jäsenmääräsuhdetta noudattaen. RAL:n hallituksen esitys Teknisten Liittoon sulautumisesta ei kuitenkaan saanut taakseen riittävää määräenemmistöä liittovaltuuston kokouksessa 1996 ja fuusiohanke raukesi.
Neuvottelujärjestöksi perustetun TNK:n sisällä alkoivat 1990-luvun lopulla valmistelut uuden koko teollisuuden toimihenkilökenttää kattavan liiton perustamisesta. RAL:n piiriyhdistyksissä ei edelleenkään ollut yksimielisyyttä RAL:n liittämisestä suureen organisaatioon. Hallituksen esitys sulautumisesta perustettavaan Toimihenkilöunioniin sai kuitenkin taakseen vaadittavan määräenemmistön liittovaltuustossa tammikuussa 1999. Päätös johti RAL:n jäsenistön, sopimusten ja omaisuuden luovuttamiseen keväällä 2001 perustettavalle Toimihenkilöunionille. Työnjohtotehtävissä toimineiden rakennusmestarien järjestäytymisestä alkanut mutkainen ja värikäs ammattiyhdistysten elämänkaari jäi historian lehdille.
Teksti: Esa Koukkari, YRL:n ja RAL:n pääsihteeri vuosina 1976–1998